Meillä onni asua kuudennessa kerroksessa vilkkaan risteyksen lähellä. Onni. Pitkin päivää ohi siis jyrää loputon määrä autoja (paitsi ruuhka-aikoina matelevat), busseja, kuorma-autoja ja ratikoita. Ilma kaupungissa on keväisin hyvin pölyistä, kiitos tehokkaan hiekoituksen, Kenelläkään ei sitten ole kiirettä siivota sitä hiekkaa pois ja kaikki tämä hiekka ja pöly sitten liistrautuvat meidän ikkunoihin! Ja minä kun olen niitä kunnon naisia jotka rakastavat ikkunoiden pesua. Viime viikonloppuna pakotin miehen kanssani ikkunanpesuun, oli niin kamala katsella niitä harmaaraitaisia ikkunoita... kaksi ikkunaa on vieläkin pesemättä...

Siis eikö se mene niin, että ikkunat pestään se kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä? Ja samalla vaihdetaan kesäverhot tai talviverhot ikkunoihin? Ei meillä, meillä pestään ikkunat sitten kun on aivan pakko ja samat verhot roikkuvat ikkunoissa ympäri vuoden. Eikä meillä tehdä joulusiivousta eikä kevätsiivousta.

Luin jostakin sivistävästä naistenlehdestä, että seinät ja katot pitäisi myös pestä kerran vuodessa. Viime viikonloppuna sain väläyksen: juuri hankkimamme kaksipäinen (varren toisessa päässä ikkunalasta, toisessa päässä mikrokuitupesin) kävisi tähän tarkoitukseen! Heureka. Meillä on nyt sitten pyyhitty seinät ja osa katoista (into lopahti kesken homman). Siis kuinka monen muun kotona on tehty sama, hä? Eli siis kyllä sitä ollaan niin kunnollisia perheenäitejä että :)

Olemme viime vuosina hankkineet erinäisiä siivousvempaimia siivousta innoittamaan ja helpottamaan; tuon kaksipäisen ikkunanpesimen, sitä ennen kaksi eri kokoista ikkunalastaa (isoille ikkunoille iso, pienille pieni, olivat halpoja ja eivät siis käytännössä toimineet kovakouraisen insinöörin käsissä), säiliöllisen rikkalapion (jotta keittiön lattia ei olisi aina muruissa, ei toimi kun se ei itse syö niitä muruja lattialta), mikrokuitumopin, staattisia moppiliinoja ja useita erilaisia mikrokuituliinoja (jotta niitä voisi sitten jemmata eri puolille asuntoa, jos vaikka yllättäen iskisi siivouspuuska, ei toimi sekään, keräävät vain pölyä). Salaisena toiveena näiden vempainten hankinnassa on kai ollut myös innostaa tuota insinööriä siivoamaan...ei ole toiminut.

Edelleenkään meillä ei ole yhtä puhdasta ja siistiä kuin sisustuslehdissä. Ketään muuta eivät häiritse tarhrat lattioilla, villakoirat nurkissa tai tavarat lojumassa ympäriinsä. Huoh. Ja komerot meillä siivotaan joskus kerran viidessä vuodessa kun minä satun saamaan satunnaisen puuskan. Siivous siis tarkoittaa turhan tavaran heittämistä jätesäkkiin, joka päätyy roskiin, kierrätyskeskukseen tai Uffille. Ja kaapit pursuavat aina, koska minä en osaa luopua tavarasta tarpeeksi tehokkaasti. Tai sitten hankin uutta tilalle liian tehokkaasti?

Pitkästä aikaa jotakin tänne blogiinkin. Pakko tunnustaa että kevät ja lisääntyvä valo vaikuttavat minuun positiivisesti. En varmaan ole ainoa. Kesän ja lämpimien ja valoisien kesäöiden ajattelu saa minut niin hyvälle tuulelle. Kesä tuntuu koko kropassa, se on mielentila, asenne.

Suomi on täysin erilainen kesällä, ihmiset ovat avoimempia (siis enemmän kännissä ja ulkona kaduilla..?), tulevat juttelemaan tuntemattomillekin. Olen erityisen iloinen piknik-kulttuurin rantautumisesta Suomeen, sellaista ei ollut Suomees vielä 15 vuotta sitten. Ei silloin olisi kenellekään pälkähtänyt päähän tehdä hyviä eväitä ja tavat ystäviä rannalla tai puistossa hyvän ruuan, viinin ja seurustelun merkeissä. No, silloin tosin juotiin pussikaljaa ja ehkä joskus jollakin oli sipsipussi mukana...

Vai onko kyse vain siitä etä vanhemmiten pelkkä juominen ei riitä? Täytyy saada palanpainiketta kanssa? Vai onko kyse itse asiassa köyhien opiskelijoiden keskiluokkaistumisesta? Tästä keskiluokkaistumisesta sain itse elävän esimerkin kun mies oli ostanut etanoita ja niitä paistaessaan harmitteli etanapannun puutetta...Minua rupesi naurattamaan, vai että etanapannu! Ei enää puhettakaan opiskelijan nuudelisörsseleistä (siis nuudeleita ei edes saanut kaupasta silloin kun minä olin lukiossa...) tai makaroonimössöstä, etanoita on saatava!

Makaroonimössö tuo elävästi mieleeni ihka ensimmäisen kokemukseni opiskelijabileistä. Heti ensimmäisenä iltana joskus elokuussa 1992 Savonlinnassa, Vuorilinnan taidelukiolaisten kansoittamassa opiskelijakerrostalossa järjestettiin juhlat, tarkka paikka taisin olla omaa soluasuntoani kerrosta alempana. Siellä laskuhumalassa söimme makaroonia ja kestuppia kollektiivisesti yhdessä suoraan kattilasta, jokainen omalla haarukalla. Voi niitä aikoja :)

Aika kuluu nykyisin liian nopeasti. Lapsena vuodet olivat niiiin pitkiä ja kesätkin tuntuivat jatkuvan loputtomiin. Miten on mahdollista, että aika kuluu nykyisin niin nopeasti? En ymmärrä.

Vuosi on kohta ohi ja työt loppuvat. Projektihommien piti jatkua jouhevasti uudella työsopimuksella vuoden alusta, mutta marraskuun puolivälissä sain tietää, että rahoitus hankkeelle varmistuu joskus maaliskuussa 2008. Varmistuu jos varmistuu. Eikä ole mitään tietoa jatkuuko oma työsopimukseni. Mukava joululahja!

Oli ollut hauska tietää hyvissä ajoin syksyllä, että työtä ei välttämättä ole, niin olisi voinut ajoissa aloittaa työnhaun, ei ole tämä joulukuu kaikkein vilkkain kuukausi työmarkkinoilla. Ja typeryyksissäni olen jättänyt liittymättä työttömyyskassaan, enkä siis saa ansiosidonnaista työttömyyskorvausta... Oma moka pohdin liittymistä joko liittoon tai kassaan tuossa syksyllä, mutta päätin olla liittymättä kun olisi pitänyt maksaa kassaan koko vuoden maksu muutamasta kuukaudesta. No, ei minulla joka tapauksessa olisi täyttynyt tuo vaadittava 6 kk:n jäsenyys ansiosidonnaisen korvauksen saamiseksi. Miksi ihmisen pitää olla niin hyväuskoinen? Ja laiska ettei saa yhtä liittymistä ajoissa aikaiseksi? Ehkäpä minä opin tästä jotakin...

Nyt on sitten tullut väsättyä muutama hakemus ja sain vihdoin myös sähköisen portfolion itselleni aikaiseksi. Siitä tuli hyvä fiilis, aikaisemmin tuli aina todettua "suutarin lapsella ei ole kenkiä" kun uusmedia-alan ihmisellä ei ole omia webbisivuja... Huomenna on haastattelu työnvälitysfirman kanssa, toivottavasti se poikii jotakin.

Projektissa pitäisi saada vielä ennen joulua valmiiksi yhtä sun toista, mutta motivaatio on aika olematon. Väkisin pitää itsensä pakottaa koneen ääreen tai toimistolle. Tulipa todettua, että määräaikaiset työsopimukset eivät houkuttele mihinkään huippusuorituksiin, varsinkin jos jatkoa työsopimukselle ei ole tiedossa. Tämä voisi olla ihan hyvä monen työnantajankin pitää mielessä. Työnhaku vaatii aikaa, pitäisi tehdä samalla tätä työtä josta saa palkkaa vielä joulukuun ajan ja uusia töitä pitää hakea, koska nykyinen työ loppuu aiemmista lupauksista poiketen. Että mites tässä nyt sitten käy?

Itsensä myyminen on vaikeaa ja hyvän hakemuksen kirjoittaminen on vielä vaikeampaa. Huomasin juuri aliarvioineeni selkeästi osaamistani CV:ssäni. Pitää päivittää CV todenmukaisemmaksi ja ottaa röyhkeämpi asenne, hiiteen suomalainen vaatimattomuus ja naisellinen vähättely ja kainous!

Siis tämän päivän Hesarissa oli aivn mieletön sana, kääpiöhevosenkenkäyökkö! Kyseessä on jossakin Dresdenissä elelevä otus, jonka elämä häiriintyy jos Elben yli rakennetaan silta. Harvinainen lepakkolaji siis, surullista.

Minä vain haltioiduin tuosta sanasta aivan tavattomasti, runo lähti tulemaan aivan kuin itsestään :)

Olin viikonloppuna Risto Ahdin kurssilla ja sairastuin ikäväkseni flunssaan heti alkajaisiksi, harmitti kun koko viikonloppu meni puolikuntoisena. Muuten kurssi oli ihan antoisa, mutta aina hämmästelen sitä, miten sokea sitä on omille teksteilleen. Jotenkin ajattelin uusimpien runojeni olevan aivan raakileita vielä, mutta kun kurssilla luettiin omani ja muiden runoja ääneen, huomasin olevani väärässä. Onneksi. Epävarma sitä kyllä vielä on tekstiensä suhteen, mutta eiköhän se siitä. Olen ottanut tavoitteeksi kirjoittaa sata runoa, joiden takana uskallan seisoa. Muistiinpanojen mukaan 10.10. koossa oli 28 listalle hyväksymääni runoa ja muutama on tullut kyllä tuon jälkeenkin. Eli vielä noin 70 runoa kirjoitettavana.

Ihminen on kyllä kummallinen, olisihan sitä voinut valita intohimokseen jotakin helpomaa kuin runojen kirjoitamisen... Mutta ehkä juuri se vaikeus ja loputtomat mahdollisuudet tekevät runoilusta niin kiinnostavaa ja haastavaa. Kirjoittamiseni on kyllä muuttunut viime aikoina, se on nykyisin säännöllisempää ja kunnianhimoisempaa. Ja tuntuu hyvältä.

Viikonloppuna on taas toinen runokurssi, se keskittyy kyllä enemmän yleiseen keskusteluun ja seurusteluun, tekstien tuottamiseen en sieltä ole toistaiseksi saanut paljon eväitä, mutta mukavaa on ollut. Sitä on yhteensä kolmena viikonloppuna tänä syksynä. No, saahan siellä ainakin kuulla lukijoiden mielipiteitä omista teksteistä jos ei muuta. Opettaja on vaan niin positiivinen, ei anna oikeaa kritiikkiä kenellekään...minun kyllä tekisi monesti mieli sanoa: "Tää on ihan täyttä paskaa!" Mutta eihän niin saa tehdä, sehän on kiva jos on löytänyt runoilusta mukavan harrastuksen itselleen. Niin ei kai se tosiaan ketään haittaa jos joku elää siinä uskossa, että runot ovat oikein hyviä, ja sitten ihmettelee kun ei kukaan halua niitä julkaista... No totuuden nimissä, suurin osa tässä runopiirissä kävijöistä tuskin kirjoittaa kovin tosissaan tai edes ihan tosissaan pohtii julkaisemista. Runoilu on ihan hyvä harrastus ja se kaikille sallittakoon.

Katsotaan nut miten käy kriitikolle itselleen...

En ole taas pariin yöhön nukkunut juuri ollenkaan ja pääkopan toiminta on sen mukaista... Eilisen pyöräilyn aiheuttama agressio johtuu varmaan siitä? Olen huomannut tulevani aina erittäin agressiiviseksi pyöräillessäni Helsingin keskustassa. Kauppatori-Esplanadi-Bulevardi-akseli on pahin. Eilen Bulevardin pyöräkaista oli tukittu autojen toimesta kolmeen kertaan, pari kuorma-autoa sain väistettyä koukkaamalla jalkakäytävän puolelle, mutta kolmas (muuttoliike Niemen auto...) oli pysäköity niin nätisti vinottain koko kevyen liikenteen kaistan leveydeltä, että ei kun autojen sekaan! Toinen lukunsa Bulevardilla ovat ratikkapysäkit, jotka on näppärästi sijoitettu ihan siihen pyöräkaistan viereen ja julkista kuljetustaan odottavat valtaavat aina nätisti pyöräkaistankin. Saa siinä sitten taas kelloa rinkutella ja mukavia katseita osakseen ja jos koukkaat hetkeksi jalkatien puolelle ihmisiä tai pysäköityjä autoja (tai pysäköidyistä autoista nousevia ihmisiä) väistääksesi, niin eikä joku lahopää lohkaise: "Tää ei oo pyörätie!"

Miksi nämä valittajat eivät sano mitään niille käsikynkkää koko pyörätien leveydeltä käveleville turisteille, joita ei luonnollisesti lomalla voisi vähempää kiinnostaa kävelevätkö jollakin pyörätiellä (joillekin se on selvästi täysin tuntematon asia koko pyörätie) tai niille joiden mielestä pyörätie tarkoittaa vapaata aluetta pysäköinnille tai lastaukselle? Enkä kykene ymmärtämään niitä henkilöitä, jotka ovat vastuussa Helsingin pyötieverkostosta, he eivät varmasti itse käytä suunnittelemiaan reittejä, muutenhan meillä ei olisi yhtäkkiä loppuvia pyöräteitä, ratikkapysäkeitä pyöräteillä, käsittämätöntä poukkoilua pyörätien jatkuessa milloin milläkin puolella tietä tai kiertäessä mitä kummallisimpia reittejä (pyörätiet Helsingissä eivät siis vahingoissakaan kulje nopeinta, suorinta ja järkevintä reittiä).

Kun pääsin eilen melkein kotipihaan, meillä on siinä talon vieressä 50 metrin pätkä kevyen liikenteen väylää (sitä ei ole mitenkään merkattu, joten en varmasti tiedä onko se vain jalankulkijoille) niin eikö siinä vielä joku mamma ottanut asiakseen ojentaa: "Tämä ei ole mikään pyörätie!" Meinasin räjähtää ja sain kyllä ponnistella hillitäkseni itseni, teki mieli haukkua tämä pyöräpoliisi pystyyn siltä istumalta...

Juu, taidan tänään vesisateen ja eilisten fiilisten vuoksi mennä Kallioon suosiolla vaikka bussilla tai ratikalla! Ei tarvitse sitten väistellä liikenteessä ketään, kunhan muistaa katsoa ettei istu jonkun deekun jätöksiin tai teinien räkäklimppeihin...Pitäisiköhän muuttaa maalle?