Siis tämän päivän Hesarissa oli aivn mieletön sana, kääpiöhevosenkenkäyökkö! Kyseessä on jossakin Dresdenissä elelevä otus, jonka elämä häiriintyy jos Elben yli rakennetaan silta. Harvinainen lepakkolaji siis, surullista.

Minä vain haltioiduin tuosta sanasta aivan tavattomasti, runo lähti tulemaan aivan kuin itsestään :)

Olin viikonloppuna Risto Ahdin kurssilla ja sairastuin ikäväkseni flunssaan heti alkajaisiksi, harmitti kun koko viikonloppu meni puolikuntoisena. Muuten kurssi oli ihan antoisa, mutta aina hämmästelen sitä, miten sokea sitä on omille teksteilleen. Jotenkin ajattelin uusimpien runojeni olevan aivan raakileita vielä, mutta kun kurssilla luettiin omani ja muiden runoja ääneen, huomasin olevani väärässä. Onneksi. Epävarma sitä kyllä vielä on tekstiensä suhteen, mutta eiköhän se siitä. Olen ottanut tavoitteeksi kirjoittaa sata runoa, joiden takana uskallan seisoa. Muistiinpanojen mukaan 10.10. koossa oli 28 listalle hyväksymääni runoa ja muutama on tullut kyllä tuon jälkeenkin. Eli vielä noin 70 runoa kirjoitettavana.

Ihminen on kyllä kummallinen, olisihan sitä voinut valita intohimokseen jotakin helpomaa kuin runojen kirjoitamisen... Mutta ehkä juuri se vaikeus ja loputtomat mahdollisuudet tekevät runoilusta niin kiinnostavaa ja haastavaa. Kirjoittamiseni on kyllä muuttunut viime aikoina, se on nykyisin säännöllisempää ja kunnianhimoisempaa. Ja tuntuu hyvältä.

Viikonloppuna on taas toinen runokurssi, se keskittyy kyllä enemmän yleiseen keskusteluun ja seurusteluun, tekstien tuottamiseen en sieltä ole toistaiseksi saanut paljon eväitä, mutta mukavaa on ollut. Sitä on yhteensä kolmena viikonloppuna tänä syksynä. No, saahan siellä ainakin kuulla lukijoiden mielipiteitä omista teksteistä jos ei muuta. Opettaja on vaan niin positiivinen, ei anna oikeaa kritiikkiä kenellekään...minun kyllä tekisi monesti mieli sanoa: "Tää on ihan täyttä paskaa!" Mutta eihän niin saa tehdä, sehän on kiva jos on löytänyt runoilusta mukavan harrastuksen itselleen. Niin ei kai se tosiaan ketään haittaa jos joku elää siinä uskossa, että runot ovat oikein hyviä, ja sitten ihmettelee kun ei kukaan halua niitä julkaista... No totuuden nimissä, suurin osa tässä runopiirissä kävijöistä tuskin kirjoittaa kovin tosissaan tai edes ihan tosissaan pohtii julkaisemista. Runoilu on ihan hyvä harrastus ja se kaikille sallittakoon.

Katsotaan nut miten käy kriitikolle itselleen...